Mitä heikentynyt Venäjä tarkoittaa?

Parhaat valtiomiehet ymmärtävät sen, mitä vähemmän maalliset ja vähemmän kokeneet ihmiset usein jättävät huomiotta: Sodat ovat pääasiassa poliittisia ja taloudellisia pyrkimyksiä, ja niissä käytetään raakaa voimaa poliittisten ja/tai taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Parhaat valtiomiehet ymmärtävät myös, että on yhtä tärkeää voittaa konfliktia seuraava rauha kuin voittaa itse sotilaallinen taistelu.

Harvat sodat päättyvät kuten toinen maailmansota, jolloin voittajat ovat niin ylivoimaisia ​​ja voitetut niin perusteellisesti tuhottuja ja nöyryytettyjä, että voittajat saattoivat miehittää voitettujen alueet vihollisuuksien päätyttyä ja kirjaimellisesti muuttaa yhteiskuntansa voittajien kuvaksi. Useimpien sotien päättyminen on paljon sotkuisampi tapaus, jossa kumpikaan osapuoli ei ole täysin voittanut sotilaallisesti ja entiset vastustajat sopivat jonkinlaisesta neuvotellusta rauhasta, joka sitten eloonjääneiden on saatava toimimaan. Todellakin harvat maat ovat hävinneet sodan yhtä perusteellisesti kuin Ranskan kansakunta hävisi ensimmäisen maailmansodan, mutta sen kansalle kerrottiin, että he olivat voittajia. Tuon kaksijakoisuuden seuraukset tulivat ilmeisiksi vuonna 1940, kun Ranskan armeija, tuolloin maailman suurin ja parhaiten varustettu, kaatui vain kuudessa viikossa Adolph Hitlerille.

Lukuun ottamatta jotain todella tuhoisaa, kuten turvautuminen taktisiin ydinaseisiin tai kemialliseen sodankäyntiin, on tullut yhä todennäköisemmäksi, että kohtaamme seuraavan muutaman kuukauden ajan niin sotkuisen ja epäselvän tilanteen Venäjän sodassa Ukrainaa vastaan. On selvää, että Venäjän presidentti Vladimir Putin teki törkeän virheen, kun hän aloitti "erityissotilaallisen operaation" helmikuussa. Vain kuudessa kuukaudessa sekä hän että Venäjän kansakunta ovat vähentyneet huomattavasti, sekä sotilaallisesti että myös poliittisesti/taloudellisesti. Aiemmin pelottava Venäjän armeija, joka oli nopeasti valloittanut Krimin sekä palaset Itä-Ukrainaa ja Georgiaa näennäisesti vähällä vaivalla, on näyttänyt kömpelöltä ja suorastaan ​​epäpätevältä Ukrainan odottamattoman voimakkaan vastarinnan edessä. Epäilemättä Ukrainan menestystä on auttanut Yhdysvaltojen ja muun Naton tuki, mukaan lukien kehittyneiden aseiden, tiedustelupalvelun ja muun logistisen tuen saaminen, puhumattakaan humanitaarisesta avusta ja vastaavasta suuresta avusta Ukrainan kansan auttamiseksi. Huolimatta siitä, olisiko Ukraina ollut nykyisessä asemassaan ilman tällaista apua, tosiasia on kuitenkin se, että Venäjän kampanja ei ole siellä, missä Venäjä toivoi ja lupasi olevansa sodan alkaessa.

Todellakin, vielä kaksi kuukautta sitten oli mahdollista kuvitella Putinin nousevan, kun hän oli saanut hallintaansa virtuaalisen maasillan varsinaisesta Venäjältä Krimille ja hallitsemaan maailman tuottoisinta viljantuotantoaluetta. Nyt näyttää todennäköisemmältä, että Putinin tavoite torjutaan, ja Putin voi joutua tuskallisen valinnan kohteena sotilaalliseen nöyryytykseen tai entisestään eskaloitumiseen, joista jokainen olisi täynnä vaaraa sekä Venäjälle että sen nykyiselle johdolle.

Jos Putinin ja Venäjän asema heikkenee entisestään ja heidän sotilaalliset tavoitteensa tuhoutuvat entisestään, kuten nyt näyttää todennäköisemmältä, mitä se merkitsisi yhdelle maailman suurimmista energiantuottajista ja viejistä?

Ensinnäkin Venäjä tulee taloudellisesti ja poliittisesti riippuvaisemmaksi niistä maista, jotka ovat edelleen halukkaita ostamaan sen öljyä ja kaasua, eli tässä tapauksessa lähinnä Kiinaa ja Intiaa eikä käytännössä kenestäkään muusta. Venäjästä, jota on jo naurettu "huoltoasemaksi armeijalla", tulee lähes täysin alamainen kaikille, jotka suostuvat ostamaan sen energiaa. Geopoliittisesti tämä tarkoittaa, että Putin luiskahtaa yhä enemmän "Xin nuken" rooliin. Venäjän ne päivät, jolloin se kontrolloi yksipuolisesti omia ulkosuhteitaan, ovat ohi. Lännessä tämä olisi ollut paljon pelottavampaa, jos se olisi tapahtunut kaksi vuotta sitten, kun Kiina vaikutti niin nousevalta. Voimme kuitenkin olla varmoja, että Peking on seurannut tarkasti Ukrainan tapahtumia, mukaan lukien kulissien takana oleva tuki, jota Ukraina on saanut Yhdysvalloista ja sen Nato-liittolaisilta, ja on entistä epätodennäköisempää aloittaa vihollisuudet itse Taiwanissa – lisää toistuvia uhkailuja ja lisääntynyttä sapelin kolinaa, ehkä silti; vihollisuuksien suora alkaminen, todennäköisesti ei. Lisäksi loputtomat COVID-sulut tekevät Kiinan taloudesta vähemmän pelottavan ja kansakunnan kanssa on kaiken kaikkiaan riskialtismpaa tehdä liiketoimintaa.

Toiseksi Ukraina on todennäköisesti nousujohteinen. Uskoessaan, että Ukraina ei todellakaan ollut kansakunta eikä vastustaisi, ja käynnistäessään sodan Putin saattoi ironisesti vahvistaa Ukrainan kansallisuutta ja itse-identiteettiä. Sillä on nyt moderni, ylpeä perinne uhrata kansallisen identiteetin puolesta – mitä kaikilla yhtenäisillä hallituksilla on. Se ei hajoa helposti. Venäjältä alkavat keskeiset öljy- ja kaasuputket kulkevat Ukrainan läpi matkallaan Länsi-Eurooppaan, ja Ukraina saa tästä energiasta jälleenlaivausmaksuja. Meidän pitäisi odottaa Ukrainan neuvotteluaseman ja päättäväisyyden vahvistuvan suuresti tulevissa neuvotteluissa.

Kolmanneksi, ja hieman vastoin intuitiivista (kunnes sitä harkitaan tarkemmin), meidän pitäisi odottaa, että Natoon kohdistuu enemmän paineita oikeuttaa olemassaolonsa. Välittömästi Venäjän Ukrainaa vastaan ​​tehdyn hyökkäyksen jälkeen Natoa laajennettiin pitkäaikaisten pidättyneiden Ruotsin ja Suomen jäsenillä, ja sitä vahvisti ainakin väliaikaisesti sen jäsenmaiden yhteistyö Ukrainan vastarintaa auttamaan ja tukemaan. Nyt kuitenkin liitto, jonka ensisijaisena tavoitteena on estää Venäjän aggressio, joutuu selittämään jatkuvaa tarkoitustaan ​​ja olemassaoloaan, kun Venäjä ei pysty edes kukistamaan ei-jäsenyyttään Ukrainaa.

Neljänneksi maailman ekologia on entistä uhatumpi. Venäjä on osoittanut täydellistä välinpitämättömyyttä ympäristöstä itseään rikastuvissa taloudellisissa pyrkimyksissään. Kun se tuntuu taloudellisesti uhatummalta, odota sen huolen koko maailman ympäristöstä vähenevän entisestään. Me lännessä saatamme olla huolissaan ilmastonmuutoksesta. Se ei näytä kiinnostavan Venäjää tai Kiinaa – ainakin juuri nyt ja kunnes saattaa olla liian myöhäistä korjata jo tapahtunut vahinko.

Viidenneksi Venäjästä tulee poliittisesti epävakaa. Putin voi olla heikentynyt pisteeseen, jota ei ole nähty sitten vuoden 1905, jolloin japanilaiset nöyrtyivät viimeisen tsaarin Nikolai II:n. Kaksitoista vuotta myöhemmin hän menetti kruununsa ja sitten päänsä. Putin tietää, ettei hänen maansa kohtele ystävällisesti epäonnistuneita sotilasjohtajia. Hänen otteensa vallasta, joka oli niin hallitseva helmikuussa, on nyt kyseenalainen. Mutta aivan ironista kyllä, tämä ei ehkä ole hyvä uutinen lännelle huolimatta laajalle levinneestä Putinin halveksunnasta. Historia on täynnä esimerkkejä epäonnistuneiden despoottien poistamisesta, joiden maista ja alueista tuli vieläkin epävakaampia despootin poistamisen jälkeen. Viime aikoina voimme tarkastella Saddam Husseinin kuolemaa Irakissa ja Muammar Ghaddafin kuolemaa Libyassa esimerkkeinä tästä. Historiallisesti niitä on ollut muitakin.

Mitä länsi voi tehdä? On selvää, että kaikki yritykset hallita Venäjän politiikkaa olisivat tuomittuja epäonnistumaan. Venäläiset varmasti selvittävät tämän itse.

Jos Putin kaatuu, meidän etumme on auttaa kaikkia mahdollisia todellista demokratian siirtymistä. Se merkitsisi nopeaa loppua energiasaarroille ja muille kaupparajoituksille Putinin jälkeiselle Venäjälle. Tämän ei tarvitse vaikuttaa tiettyihin lännen kohteena oleviin venäläisiin. Ne, jotka ovat auttaneet Putinia murskaamaan venäläisen moniarvoisuuden, hyökkäämään Ukrainaan ja muuttamaan Venäjän demokratian kirjaimelliseksi vitsiksi, voidaan jättää ansaitun kohtalonsa varaan.

Yksi idea voi olla tarjota venäläisille apua energiavarojensa hyödyntämisessä ympäristöystävällisemmällä tavalla. Tätä vastustavat varmasti länsimaiset ympäristönsuojelijat, jotka vastustavat kaikkea fossiilisten polttoaineiden kehittämistä. Venäläiset kuitenkin aikovat porata kaasua ja öljyä, halusimme sitä tai emme. Sen varmistaminen, että tämä tehdään mahdollisimman ympäristöystävällisesti, on järkevää ympäristön, politiikan ja talouden kannalta.

Viimeisten 100 vuoden taloudellisista ja sosiaalisista vaikeuksistaan ​​huolimatta Venäjän tiede on edistynyt suuresti. Tämä saattaa olla toinen alue, johon länsi voi tarttua. Tätä varten voisi etsiä mallia Kansainvälisestä avaruusasemasta, josta on ollut monia sotallisia venäläisiä uhkia, mutta joka on edelleen kansainvälisen yhteistyön ja keskinäisen riippuvuuden saari. Venäläisen ja länsimaisen teknologian yhdistäminen energiakehitykseen näyttää pinnalliselta voittajalta kaikille, kunhan se ei lisää rahaa Venäjän johtajan taskuun sotilaalliseen käyttöön naapureita vastaan.

Lyhyesti sanottuna, jos voimme auttaa muuttamaan Ukrainan sodan katastrofin malliksi kansainväliselle yhteistyölle ja ympäristöä säästävälle energiakehitykselle, olemme tehneet venäläisille, itsellemme ja planeetalle suuren palveluksen. Kysymys on tietysti edelleen, voimmeko todella tehdä tämän, vai estääkö ihmisten ahneus, vallanhalu ja kiinnostuksen puute ympäristöä ja lapsillemme ja lastenlapsillemme jättämäämme ekologista perintöä kohtaan edelleen tervettä järkeä ja maailmanlaajuista kiinnostusta pelastaa itsemme ja planeettamme. Vain aika näyttää.