Tuottavuuden lasku liuskeöljyaltaissa on kuvitteellista

Yksi ensi vuoden öljymarkkinoiden suurista epävarmuustekijöistä keskittyy USA:n liuskeöljytuotannon kehitykseen. Koska liuskeen poraus reagoi erittäin voimakkaasti hintoihin ja kaivot laskevat jyrkästi, tuotantoa voidaan lisätä nopeasti, mutta se myös laskee nopeasti, jos porausta ei ylläpidetä. Näin ollen kehityskulkua on vaikeampi ennustaa kuin esimerkiksi syvänmeren kehityksessä, jonka saattaminen verkkoon kestää vuosia. Kuten usein tapahtuu, näyttää olevan jako optimistien ja pessimistien välillä, mikä heijastaa yhtä paljon kirjoittajan psykologiaa kuin alan kehitystä.

Historiallisesti optimistit olivat yleensä yritysten virkamiehiä, usein pientuottajilta, jotka kerssivät hyödyntävänsä altaan laadusta. Viralliset ennustajat olivat tavalliseen tapaan konservatiivisia eivätkä ymmärtäneet puomin kokoa ennen kuin se oli hyvässä vauhdissa. Myönnän, että vaikka olin optimistinen ja ennustin OPEC-seminaarissa vuonna 400 kasvua 500-2012 tb/d/v, se osoittautui huomattavasti myöhemmin tapahtuneen kasvun alapuolelle.

Skywalker Brigade ("aina kanssasi, sitä ei voida tehdä") on säännöllisesti esittänyt väitteitä makeiden paikkojen ehtymisestä, kohtuuttoman korkeista kustannuksista ja teollisuuden menettämisestä pääomasta aseujojen Wall Streetin sijoittajien takia. Näissä väitteissä on jonkin verran pätevyyttä, mutta savua näyttää olevan enemmän kuin tulta.

Enemmän huolestuttavaa on laitteiden tuottavuuden viimeaikainen lasku, jonka Energy Information Administration on mitannut ja joka on raportoitu porauksen tuottavuusraportissaan tuotantoon lisättynä porauslautan käyttöä kohti. Arviot viiden suurimman öljyliuskeen osalta on esitetty alla olevassa kuvassa, ja lasku vuoden 2020 lopusta on huomattava: kolmasosasta puoleen. Yhdessä tuotantopanosten kireisiin markkinoihin työvoimasta murtohiekkaan asti, seurauksena on, että tuotannon ylläpitäminen, saati lisäämisestä, on vaikea saavuttaa.

Mutta YVA:n tuottavuusmitta on jossain määrin harhaanjohtava, lähinnä siksi, että siinä tarkastellaan porauslautojen toimintaa ja tuotannon muutoksia, ja parin viime vuoden aikana teollisuus on siirtänyt painopisteensä uusien kaivojen poraamisesta (johon tarvitaan porauslaitteita) aiemmin porattujen kaivojen viimeistelyyn. joita ei ollut murskattu, eli DUC:t, tai porattu keskeneräisinä. Alla olevassa kuvassa näkyy kolmen suuren liuske-altaan porattujen ja valmiiden kaivojen suhde: yhden yläpuolella oleva luku tarkoittaa enemmän porattuja kuin valmiita kaivoja, mutta jos DUC-varastoa ajetaan alas, luku on alle yksi.

Kuten kuvasta näkyy, teollisuus oli ennen pandemiaa rakentamassa DUC-varastoa, ja yritykset porasivat jopa 50 % enemmän kaivoja kuin ne saivat valmiiksi joidenkin kuukausien aikana. Pandemian alkaessa teollisuus alkoi käyttää keskeneräisten kaivojen ruuhkaa, koska miehistöpula ja alhaisemmat hinnat tekivät houkuttelevammaksi vain viimeistellä jo poratut kaivot. Viime kuukausina porattujen kaivojen määrä on lisääntynyt samalla kun valmistuminen on pysynyt tasaisena, kuten alla oleva kuva osoittaa.

YVA-tietojen käyttö tuotannon muutoksille ja valmistuneille kaivoille antaa teollisuuden tuottavuudesta erilaisen kuvan kuin aikaisemmassa kuvassa. Alla oleva kuva on 3 kuukauden liukuva keskiarvo tuotannon muutoksista suhteessa valmistuneisiin kaivoihin, ja vaikka tiedot ovat hyvin meluisia, on selvää, että tuottavuus valmistuttua kaivoa kohti ei ole laskenut viime kuukausina, vaan näyttää jopa kasvavan hieman. Seurauksena on, että YVA:n raportoima ilmeinen tuottavuuden lasku on artefakti niiden riippuvuudesta toimivien laitteiden lukumäärästä: aktiivisten laitteiden jyrkkä lasku johti siihen, että tuottavuus lautaa kohden oli liioiteltua, ja myöhempi lasku oli suurelta osin korjausta tämä, kun lautat toimivat ja kaivot valmistuivat palasivat tasapainoon.

Tämä tuskin ratkaisee keskustelua liuskeen tuotantotrendeistä, sillä edelleen on kysymyksiä kustannuksista, todennäköisistä investointitasoista, Tier 1 -porauspaikkojen saatavuudesta ja niin edelleen, puhumattakaan siitä, pysyykö öljyn hinta riittävän korkeana lisäämään investointeja. Tätä kirjoitettaessa WTI:n hinta uhkaa pudota alle 70 dollarin tynnyriltä. Varovainen ennuste näyttäisi olevan paikallaan, ellei hintojen elpyminen ole voimakasta (joka on jatkuvasti yli 80 dollaria), mutta pessimistisimpiä näkemyksiä tulee suhtautua skeptisesti. Ei sillä, että skeptisyys ei aina olisi perusteltua: Kuten presidentti Reagan sanoi, luota, mutta varmista.