Eläkeläisten tulevaisuus näyttää synkältä – jos tarkastellaan tarkasti taloushistoriaa

Voit delegoida tämän historiallisen asiantuntemuksen tarpeen taloussuunnittelijalle ja näin vapauttaa itsesi tarpeesta kouluttautua tähän historiaan itse. Mutta älä erehdy: Taloussuunnittelijasi on tehtävä historiallisia päätöksiä puolestasi, ja suuri osa noista päätöksistä vaikuttaa.

Hyvä esimerkki on minun vauhdittamani keskustelu kolumni kuukauden takaa jossa kerroin a Selvitys, jonka mukaan nykyiset rahoitussuunnitelmamme perustuvat epärealistisen optimistisiin oletuksiin. Tarkemmin sanottuna tutkimuksessa verrattiin kulutusprosentteja, jotka perustuivat 60 % osake/40 % joukkovelkakirjasalkun tuottoon laajalla otoksella kehittyneitä markkinoita verrattuna vain USA:n tietojoukkoon. Kirjoittajat havaitsivat, että kulutusasteen piti olla paljon alhaisempi, kun se laskettiin käyttämällä kehittyneiden markkinoiden otosta eikä vain Yhdysvaltojen tietoja. Itse asiassa, jotta rahat loppuvat samat kuin 4 %:n sääntö vain Yhdysvaltoja koskevilla tiedoilla, kehittyneiden markkinoiden otoksella kulutusasteen piti olla niinkin alhainen kuin 1.9 %.

Kuten voitte kuvitella, tuo tutkimus ja kolumni herättivät monia kommentteja ja vastalauseita. Yksi oli Don Rosenthalilta, DHR Risk Consultingin perustajalta, joka aiemmin valvoi määrällistä riskimallinnusta State Street Bankille vuosina 2006–2012 ja Freddie Macille vuosina 2013–2015. hänen tutkimuksensa hän on havainnut, että turvallinen kotiutusaste ei voi olla vain 4 %, vaan se voi olla myös huomattavasti korkeampi – ehkä jopa 6 %.

Eri historiat

Miksi tällainen ero? Ensisijainen vastaus löytyy erilaisista rahoitusmarkkinoiden historiasta, joihin kaksi tutkimusta keskittyivät. Rosenthal keskittyi palautuksiin Yhdysvalloissa vuosina 1926–2017. Sitä vastoin kuukausi sitten mainitsemani tutkimuksen kirjoittajat – Richard Sias ja Scott Cederburg, Arizonan yliopiston taloustieteen professorit; Michael O'Doherty, taloustieteen professori Missourin yliopistosta; ja Aizhan Anarkulova, Ph.D. ehdokas Arizonan yliopistossa – keskittyi palautuksiin 38 kehittyneestä maasta vuosina 1890–2019.

Syynä tähän suureen eroon on se, että Yhdysvaltain osake- ja joukkovelkakirjamarkkinat ylittivät viime vuosisadalla huomattavasti muiden kehittyneiden maiden keskiarvoa. Jos oletamme, että muiden maiden kokemukset ovat merkityksellisiä arvioitaessa Yhdysvaltain markkinoiden tuottoa tulevaisuudessa, meidän on siis välttämättä laskettava kulutustasoamme eläkkeellä, jos haluamme olla varmoja siitä, ettemme elä säästöjämme kauemmin.

Painajainen skenaario

Painajainen skenaario olisi, jos Yhdysvaltain osakemarkkinat menestyisivät seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana yhtä huonosti kuin Japanin markkinat viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Nikkei-indeksin pelkkä hintaversio on tällä hetkellä 30 % alle sen, missä se kävi vuoden 1989 huipussaan, yli 30 vuotta sitten – mikä vastaa 1.1 prosentin vuosittaista tappiota. Inflaatiokorjattuina sen tuotto olisi vielä huonompi.

Vaikka meillä saattaa olla houkutus hylätä Japanin kokemus poikkeuksena, jota ei voitu toistaa Yhdysvalloissa, saatamme haluta ensin selventää historiaamme. Professori Sias huomautti haastattelussa, että vuonna 1989 ei ollut lainkaan selvää, että Yhdysvaltain talous seuraavien kolmen vuosikymmenen aikana menestyisi huomattavasti Japania paremmin. Todellakin, monet ennustivat tuolloin juuri päinvastaista, että Japani oli matkalla kohti maailmanvaltaa. Monia kirjoja myytiin tuolloin ja ennustettiin, että meistä kaikista tulee Japan Inc:n työntekijöitä.

Toinen syy emme Japania voidaan pitää poikkeuksena, Sias lisäsi, että Japanin lisäksi on ollut monia muita maita, joiden osakemarkkinoilla vuodesta 1890 lähtien myös inflaatiokorjattu tuotto on ollut negatiivinen 30 vuoden ajanjaksolla. Hän mainitsi erityisesti Belgian, Tanskan, Ranskan, Saksan, Italian, Norjan, Portugalin, Ruotsin, Sveitsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan.

Kuinka merkityksellisiä näiden maiden kokemukset ovat Yhdysvaltain markkinoiden tulevaisuuden ennustamisessa? Ja kuinka merkityksellisiä ovat monet muut maat, jotka eivät itse asiassa tuottaneet negatiivista inflaatiokorjattua 30 vuoden tuottoa, mutta menestyivät kuitenkin huomattavasti huonommin kuin millään 30 vuoden jaksolla Yhdysvalloissa? Tässä sinun täytyy tulla kokeneeksi historioitsijaksi.

Vaikka historian opiskelu ei anna meille kyllä ​​tai ei vastauksia näihin kysymyksiin, se voi lisätä luottamustamme tekemiimme taloussuunnittelupäätöksiin. Jos historian tutkiminen johtaa siihen johtopäätökseen, että Yhdysvaltojen ulkopuolisten kehittyneiden maiden kokemukset eivät ole merkityksellisiä tai vain jonkin verran merkityksellisiä yhdysvaltalaisen eläkeläisen kannalta, voit varmemmin valita korkeamman kulutussuhteen eläkkeellä. Jos päätät sen sijaan, että nämä muut maat ovat merkityksellisiä, korkotasosi on oltava alhaisempi.

Rosenthal ei esimerkiksi mene niin pitkälle, että uskoisi muiden kuin Yhdysvaltojen kehittyneiden maiden kokemukset merkityksettömiksi. Mutta hän uskoo, että kun simuloidaan yhdysvaltalaisen eläkeläisen mahdollisia tuloksia, Yhdysvaltain historia on olennaisin. Yksi mahdollisuus, hän ehdotti sähköpostissa, olisi laskea turvallinen kulutusaste antamalla "50% painoarvoa yhdysvaltalaisille tiedoille ja 50% painolle kansainvälisille tiedoille". Tällainen prosenttiosuus olisi pienempi kuin se, joka se olisi suoritettaessa simulaatioita vain Yhdysvaltojen tiedoilla, vaikkakaan ei niin alhainen kuin 1.9 %.

Tämä sarake ei voi ottaa kantaa. Sen sijaan tavoitteeni on saada sinut tietoiseksi siitä, että historiasi lukemisellasi on paljon merkitystä.

Kulutussäännön pienenemisen vaikutus

Kuinka paljon? Ajattele, että 1.9 %:n säännöllä pystyisit käyttämään inflaatiokorjattua 19,000 1 dollaria vuodessa eläkkeelle jokaista 4 miljoonaa dollaria kohden salkkusi aloitusarvosta eläkkeelle jäädessäsi. 40,000 prosentin säännöllä voit käyttää 6 60,000 dollaria vuodessa, ja XNUMX prosentin säännöllä voit käyttää XNUMX XNUMX dollaria. Erot näissä määrissä merkitsevät eroa mukavan eläkkeelle jäämisen ja tuskin ohimenemisen välillä.

Ja huomaa, että tämä hypoteettinen perustuu 1 miljoonan dollarin eläkesalkkuun. Kuten huomautin kuukausi sitten tätä aihetta käsittelevässä kolumnissani, vain 15 % Vanguardin eläketileistä on arvoltaan jopa 250,000 XNUMX dollaria. Joten eläkekriisi on mahdollisesti paljon pahempi kuin tiesimme.

Tältä osin haluan korjata toista tilastoa, jonka raportoin kuukausi sitten kolumnissani ja joka liioitteli, kuinka paha tämä kriisi voi olla. Kirjoitin sen an mukaan keskuspankkitietojen analyysi Boston Collegen eläketutkimuskeskuksen (CRR) mukaan vain 12 prosentilla työntekijöistä on eläketili. Minun olisi pitänyt sanoa, että vain 12 prosentilla on etuuspohjainen järjestely – toisin sanoen eläke. Lisäksi 33 %:lla on maksuperusteinen suunnitelma, kuten 401(k) tai IRA.

Tämä tarkoittaa edelleen, että yli puolella työntekijöistä ei ole eläkejärjestelmää. Tilanne on siis todella synkkä. Se ei vain ollut niin paha kuin annoin sen olevan.

Mark Hulbert on säännöllinen avustaja MarketWatchissa. Hänen Hulbert-luokituksensa seuraa sijoitusuutiskirjeitä, jotka maksavat kiinteän maksun tarkastettaviksi. Häneen pääsee osoitteessa [sähköposti suojattu].