Inflaatio, toimitusketjut ja globalisaatio vuosina 2022 ja 2023

Laskeeko globalisaatio inflaatiota 1990- ja 2000-luvuilla, ja nostaako deglobalisaatio inflaatiota tulevalla vuosikymmenellä? Tämä teoria näyttää lentävän Milton Friedmanin kuuluisan sanan edessä, jonka mukaan inflaatio on rahallinen ilmiö. Tarkemmin tarkasteltuna deglobalisaatio voi vaikuttaa inflaatioon, mutta vain jos Federal Reserve ja maailman muut keskuspankit eivät ymmärrä, mitä tapahtuu.

Ymmärtääksemme globalisaation ja toimitusketjun vaikutukset hintoihin, palataan yksinkertaiseen kysyntään ja tarjontaan. Globalisaatio on johtanut siihen, että kuluttajat voivat saada tavaroita halvemmalla maista, joissa työvoimakustannukset ovat alhaiset tai joissa käytetään korkeaa teknologiaa. Lisääntynyt globalisaatio on siis kuin tavaroiden ja vähäisemmässä määrin palvelutarjonnan lisääntyminen. Tämä lisääntynyt tarjonta tarkoittaa alhaisempia hintoja, kun kaikki muut asiat ovat samanlaisia.

Hintaa alentava vaikutus jatkuu niin kauan kuin globalisaatio lisää. Jos globalisaatio tasoittuu, hintataso pysyy alhaisempana, mutta ei jatka laskuaan. Se on tärkeää, koska inflaatio on hintatason muutosnopeus. Ja hinnanalennus alentaa mitattua inflaatiota, kun se tapahtuu, mutta ei jatka inflaation hidastamista, elleivät hinnat jatka laskemista.

Vuonna 2022 yritykset ympäri maailmaa yrittävät deglobalisoida toimitusketjujaan. Osa tästä muutoksesta kuvastaa pitkien toimitusketjujen alttiutta häiriöille. Se on yleisesti ottaen totta, kuten Venäjän ja Ukrainan välinen sota ja Covid-19-sulkeminen osoittavat. Aikaisempiin häiriöihin kuuluivat vuoden 2011 maanjäristys ja tsunami Japanissa sekä Thaimaan tulvat, jotka sulkivat kiintolevytehtaita.

Nykyään monet yritykset ovat valmiita maksamaan hieman enemmän lyhyemmästä ja turvallisemmasta toimitusketjusta. Tämä muutos tapahtuu vähitellen. Yritykset, jotka ovat valmiita maksamaan tuotteesta muutaman prosentin korkeamman hinnan, eivät edelleenkään ole halukkaita maksamaan 20 tai 30 prosenttia enemmän. Pohjois-Amerikan ja Euroopan toimittajat näkevät kuitenkin kysyntää enemmän, joten ne lisäävät tuotantokapasiteettia vastatakseen kysyntään. Tämä kumoaa lopulta nykyiset hinnankorotukset.

Toimitusketjujen lyhentäminen ei ole pelkkää hintojen nousua. Jos ponnisteluilla onnistutaan vähentämään häiriöitä, meillä on vähemmän hintapiikkejä normaaliaikoina jonkin verran korkeampien hintojen kustannuksella. Se todennäköisesti kasvaa, mutta ei aivan niin vakavaa kuin miltä näyttää ensi silmäyksellä.

Väestörakenteen muutokset voivat vaikuttaa myös tarjontaan. Suurten ikäluokkien tulo työikään vuodesta 1970 vuoteen 2010 oli valtava muutos, samoin kuin naisten lisääntynyt työvoimaosuus vuodesta 1950 vuoteen 2000. Molemmista muutoksista johtuva lisääntynyt työvoiman tarjonta alensi hintoja. Ja ne eivät olleet pelkästään amerikkalaisia ​​ilmiöitä. Samanlaisia ​​kuvioita esiintyi monissa muissa maissa, vaikka ajoitus vaihteli.

Tarjonnan muutosten vaikutus ei kumoa Friedmanin johtopäätöstä, jonka mukaan inflaatio johtuu rahan määrän liiallisesta kasvusta. Lue hänen koko lauseensa: "Tähän mennessä esittämistäni väitteistä seuraa, että inflaatio on aina ja kaikkialla rahallinen ilmiö siinä mielessä, että se syntyy ja voidaan tuottaa vain rahan määrän nopeammalla kasvulla kuin tuotannon."

Friedmanin suuhun laittaa globalisaatio ja väestörakenne lisäsivät tuotantoa, mutta se oli deflaatiota vain, jos rahan tarjonta kasvoi linjassa vanhan, tarjonnan hitaamman kasvun kanssa eikä uuden nopeamman tarjonnan kasvun kanssa. Vastaavasti nykypäivän deglobalisoituminen on inflaatiota vain, jos rahan tarjonta kasvaa samassa tahdissa, joka vastaa tarjonnan nopeampaa kasvua. Toisin sanoen rahapolitiikka on avainasemassa, mutta rahapolitiikka suhteessa näihin suuriin tarjonnan muutoksiin.

Federal Reserven ja muiden keskuspankkien ympäri maailmaa on pidettävä silmällä globaaleja tarjontakysymyksiä, mitä ne tekevät. Kenenkään – ekonomistin tai yritysjohtajan – on varmasti vaikea tietää reaaliajassa, mitä tapahtuu. Meidän on hyväksyttävä, että rahapolitiikka ei voi olla täydellistä. Mutta jatkuva korkea tai alhainen inflaatio on asetettava rahapolitiikan päättäjien jalkoihin, eikä sitä saa syyttää globalisaatiosta tai väestökehityksestä.

Keskuspankkiirien työ olisi paljon helpompaa, jos talouden perusrakenne ei muuttuisi. Yritysjohtajien tulisi ymmärtää, että nykyisen suuremman rakennemuutoksen ajat tekevät rahapolitiikan virheistä todennäköisempiä. Siten yritysten tulisi olla valmiimpia inflaation ja reaalitalouden kasvun yllätyksiin, niin ylös- kuin alaspäin.