Kuinka YK:n globaali ilmastokonferenssi alkoi

Tämä on ensimmäinen artikkeli sarjassa, jossa tarkastellaan maailmanlaajuisia ilmastokokouksia, sopimuspuolten konferenssia (COP). Siinä tarkastellaan Rion COP-prosessin alkuperää ja ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen tavoitteita. Seuraavat artikkelit käsittelevät Kioton pöytäkirjan onnistumisia ja epäonnistumisia, rajoitettua Kööpenhaminan sopimusta, Pariisin sopimusta ja COP 27:n avainkysymyksiä.

Kymmenet tuhannet laskeutuvat Sharm El-Sheikhiin Egyptiin maailman suurimpiin ilmastoneuvotteluihin. Mukana on edustajia lähes kahdestasadasta maasta, kymmeniä maailman johtajia ja satoja suurimpia yrityksiä ja kansalaisjärjestöjä. Ilmastovaikutusten pahentuessa ja ikkunan 1.5 asteen maailmaan sulkeutuessa nopeasti, panokset neuvotteluille ovat korkeammat kuin koskaan. Vuoden 2015 Pariisin sopimuksen jälkeen media ja yleisö ovat seuranneet yhä enemmän näiden maailmanlaajuisten ilmastokokousten kehitystä. Monille näiden ilmastokonferenssien luonne on kuitenkin edelleen mysteeri. Tämä artikkelisarja tutkii, kuinka pääsimme COP 27:ään, matkan varrella saavutettua edistystä ja keskeisiä aiheita tämän vuoden neuvotteluissa.

Mistä se alkoi

Rio 1992, globaali CO2-pitoisuus: 356 ppm

Egyptin kokouksia kutsutaan virallisesti 27^th Sopimuspuolten konferenssi (COP 27) Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastonmuutosta koskeva puitesopimus (UNFCCC). Kyseiset "osapuolet" ovat puitesopimuksen 198 allekirjoittajavaltiota. Puiteyleissopimus on kansainvälinen sopimus, joka sovittiin Rion Earth Summitissa vuonna 1992. Sopimuksen tavoitteena on "vakauttaa kasvihuonekaasupitoisuudet ilmakehässä tasolle, joka ehkäisee vaarallisia ihmistoiminnan häiriöitä ilmastojärjestelmään."

Rion maapallon huippukokouksen aikaan poliittiset päättäjät ympäri maailmaa olivat tulleet tietoisiksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen riskeistä. Vuonna 1988 Yhdysvalloissa kuuluisa ilmastotieteilijä James Hansen todisti klo Kongressin kuulemiset ilmastonmuutoksesta joka nousi otsikoihin. Samana vuonna Yhdistyneet Kansakunnat loi Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC), maailmanlaajuinen tiedemiesryhmä, jonka tehtävänä on arvioida viimeisintä ilmastonmuutosta koskevaa tutkimusta. IPCC julkaisi ensimmäisen arviointiraporttinsa vuonna 1990, jossa todettiin, että "ihmisen toiminnasta aiheutuvat päästöt lisäävät merkittävästi kasvihuonekaasujen pitoisuuksia ilmakehässä".

Kasvava huoli ilmastonmuutoksesta syntyi aikana, jolloin kansan tietoisuus luonnon hauraudesta lisääntyi, minkä osoittavat otsonikerroksen aukko, saastuneet valtameret ja katoavat sademetsät. Riossa nuorisoaktivisti Severn Suzuki kiinnitti maailman huomion intohimoisella vetoomuksella "kaikki tulevat sukupolvet"

Aikakauden päättäjät uskoivat vahvasti kansainvälisten sopimusten voimaan ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Vuoden 1987 Montrealin pöytäkirjaotsonikerrosta heikentävien aineiden (ODS) käytölle asetettu maailmanlaajuinen enimmäismäärä on vähentänyt niiden tuotantoa 98 prosenttia. A kahdenvälinen sopimus Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä torjui tehokkaasti happosateita rajoittamalla rikkidioksidin (SO2) päästöjä. Nämä onnistumiset auttoivat katalysoimaan halua yhtenäiseen sitoutumiseen ilmastonmuutoksen torjuntaan, josta tuli Riossa allekirjoitettu UNFCCC.

Puiteyleissopimuksessa tunnustettiin, että kaikki allekirjoittajat eivät olleet osallistuneet yhtäläisesti maailmanlaajuisiin päästöihin eivätkä heillä olisi yhtäläisiä resursseja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Nämä erot tunnustettiin "yhteisten mutta eriytettyjen vastuiden ja vastaavien kykyjen" periaatteella, sillä odotettiin, että teollisuusmaat johtavat ilmastotoimia. Kaikki osapuolet kuitenkin kannattaisivat ilmaston hillitsemistä (päästöjen vähentämistä) ja sopeutumista. Vaikka maakohtaiset vähennystavoitteet eivät olleet osa alkuperäistä UNFCCC:tä, sopimuksella pyrittiin vakauttamaan kasvihuonekaasupäästöt vuoden 1990 tasolle vuoteen 2000 mennessä.

Puitesopimus tuli voimaan vuonna 1994. Seuraavana vuonna Berliinissä käytiin neuvotteluja puitteiden täytäntöönpanosta. Tällä osapuolten ensimmäinen konferenssi (COP 1), sovittiin kokoontumisesta vuosittain keskustelemaan ilmastonmuutoksen ja päästöjen vähentämisen toimista. Seuraavien kahden vuoden aikana kehitettiin sopimus, joka velvoittaa teollisuusmaat vähentämään kuuden tärkeimmän kasvihuonekaasun päästöjä. Tästä sopimuksesta tulisi Kioton pöytäkirja.

Seuraavassa artikkelissa tutkimme Kioton pöytäkirjan ehtoja ja perintöä. Kuten tulemme näkemään, pöytäkirja oli ensimmäinen kerta, kun maat yrittivät noudattaa konkreettisia päästösitoumuksia, ja se loi tärkeän perustan Pariisin ilmastosopimukselle. Kioton pöytäkirja kuitenkin jäi selvästi tavoitteestaan ​​rajoittaa globaaleja päästöjä.