Viisi syytä, miksi Ukrainan sota voi pakottaa ajattelemaan uudelleen Washingtonin suuntaa Aasiaan

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikeuttanut suuresti Yhdysvaltain sotilaallisia ja diplomaattisia laskelmia, mutta se ei näytä muuttaneen Washingtonin virallista käsitystä siitä, että Kiina on suurempi uhka.

Pentagonin jakamassa tietolomakkeessa, jossa kuvataan Bidenin hallinnon kansallista puolustusstrategiaa, kuvataan Yhdysvaltojen lähestymistapaa aggression estämiseen "Kiinan haasteen asettamisesta etusijalle Intian ja Tyynenmeren alueella, sitten Venäjän haasteen Euroopassa".

Tuo tulevaisuuden vaarojen luokitus ei välttämättä selviä Bidenin vuosista, koska Vladimir Putinin Itä-Euroopassa valloilleen aggressio on painavampi sotilaallinen ongelma kuin mikään Pekingin tekemä idässä. Putin kuvailee Ukrainan hyökkäystä merkiksi vaihtoehtoisen maailmanjärjestyksen syntymisestä – sellaisen, jossa Amerikka ei hallitse.

Hän myös jättää harvoin käyttämättä tilaisuutta muistuttaa maailmaa siitä, että Venäjällä on ydinarsenaali, joka pystyy pyyhkimään lännen muutamassa tunnissa. Tällainen retoriikka menee paljon pidemmälle kuin Kiinan presidentti Xi on lausunut julkisesti.

Puhuminen on halpaa, mutta on enemmänkin olennaisia ​​syitä epäillä, että Washingtonin suuntaa Aasiaan on arvioitava uudelleen. Tässä niistä viisi.

Maantiede. Kiinalla ja Venäjällä on samanlainen imperiumin rakentamisen historia, joka ulottuu vuosisatojen taakse, mutta maantieteelliset olosuhteet, jotka sanelevat niiden turvallisuustavoitteet, ovat erilaiset. Euroopan Venäjällä on laaja tasango, joka ulottuu lähes katkeamattomana Ural-vuorilta Pohjanmerelle. Topografisia esteitä länteen laajentumiselle on vähän (katso kartta).

Kiinaa sitä vastoin reunustavat kaikilta puolilta suuret maantieteelliset esteet – vuoret, aavikot ja tietysti Tyynen valtameri. Yksi syy, miksi Taiwan on niin suuri Washingtonin Intian ja Tyynenmeren strategiassa, on se, että pieni saarivaltio on ainoa paikka, johon Pekingin armeija todennäköisesti pyrkii tällä vuosikymmenellä.

Ei niin Venäjällä: uskottavan lännen puolustuksen puuttuessa sen armeija voisi siirtyä miehittamaan mitä tahansa naapurivaltioita Moldovasta Suomeen. Putinin retoriikka rohkaisee uskomaan, että Ukraina saattaa olla vasta alkua uudelle imperiumin rakentamisen aikakaudelle.

Johtajia. Xi Jinping ja Vladimir Putin ovat molemmat ikääntyviä diktaattoreita, jotka ovat haluttomia luopumaan vallasta. Vetoominen kansan kaunaan vieraiden voimien oletettavasti tekemiin menneisiin vääryyksiin on yksi väline heidän pyrkimyksissään pysyä omien kansakuntiensa johtajina.

Presidentti Xin lähestymistapa Pekingin globaalin arvon kasvattamiseen perustuu kuitenkin monitahoiseen suunnitelmaan, joka ei keskity pääasiassa sotilaalliseen voimaan. Putinin lähestymistapa viime vuosina on keskittynyt voimankäyttöön menetettyjen alueiden takaisin saamiseksi.

Ishaan Tharoor kirjoittaa Washington Postissa, että Putinin uusimperialistinen ajattelutapa perustuu "tarinaan myyttisestä kohtalosta, joka syrjäyttää kaikki geopoliittiset imperatiivit ja joka on asettanut Venäjän törmäyskurssille lännen kanssa".

Presidentti Xillä on epäilemättä oma käsityksensä Kiinan ilmeisestä kohtalosta, mutta kyse ei ole Taiwanin ulkopuolella olevien alueiden valloittamisesta. Toisin kuin Putin, joka vertaa itseään valloittaja Pietari Suureen, Xi ei aio verrata itseään Kiinan koon kaksinkertaistaneisiin Qing-keisareihin. Hänen suunnitelmansa menestys ei riipu naapurivaltioiden avoimesta valloituksesta.

Uhan luonne. Putinin huoli vallan sotilaallisista puolista johtuu osittain muiden hänen käytössään olevien työkalujen heikkoudesta. Venäjän vahvasti fossiilisten polttoaineiden vientiin nojaava kaivannaistalous ei ole edistyksellisessä teknologiassa kilpailukykyinen lännen kanssa.

Missä tahansa tavanomaisessa sodassa lännen kanssa Venäjä voitettiin nopeasti, koska sillä ei ole kehittyneitä aseita ja taloudellisia resursseja. Putinin toistuva viittaus Moskovan ydinarsenaaliin on siten heikkouden ilmaisu, heijastus siitä, että edes sotilaallisella alueella hänen kansakuntansa ei ole vertaa länsimaisiin kilpailijoihinsa niin kauan kuin ne pysyvät yhtenäisinä.

Pekingin tarina on erilainen. Siitä lähtien kun Kiina liittyi ensimmäisen kerran Maailman kauppajärjestöön vuonna 2001, Kiinasta on tullut maailman suurin teollisuusmahti, joka ylittää Amerikan, Japanin ja Länsi-Euroopan yhteenlasketun tuotantokapasiteetin. Sen alkuperäiset tekniset valmiudet ovat edistyneet tasaisesti ja joillakin alueilla johtavat nyt maailmaan.

Jos Kiina yksinkertaisesti pysyy viimeisten kahden vuosikymmenen aikana vakiinnuttamallaan talousvektorissa, siitä tulee hallitseva globaali valta myös ilman ensiluokkaista armeijaa. Se ei ole vaihtoehto Venäjälle. Sen pyrkimykset pysyä tahdissa ovat horjuneet, ja siksi se on jäänyt vain armeijalle toteuttamaan Putinin unelmaa palautetusta suuruudesta.

Uhan voimakkuus. Vaikka Kiina kokoaa nopeasti joukkojaan, sen aiheuttama sotilaallinen uhka Taiwanin ulkopuolella on suurelta osin hypoteettinen. Venäjän tapauksessa sotilaallinen uhka on ilmeinen ja voi jatkua sukupolvien ajan.

Britannian pääministeri Boris Johnson ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg molemmat varoitti viime viikolla, että Ukrainan sota saattoi jatkua pitkään, ehkä vuosia. Vaikka vihollisuudet loppuvat, venäläiset joukot istuvat edelleen puolen tusinan NATO-maan rajoilla.

Sodan vaara ei siis ole poistumassa Euroopasta riippumatta siitä, miten Putinin uusin aggressiokampanja etenee. Nykyisen konfliktin intensiteetti tekee Moskovan liikkeistä mahdotonta sivuuttaa, kun taas Kiinan sotilaallinen uhka Länsi-Tyynenmeren alueella on hämärämpi.

Vaikka Pekingin nykyinen sotilaallinen laajentuminen jatkuisi, Kiinan suurin haaste on edelleen taloudellinen ja teknologinen. Mikään Yhdysvaltain sotilaallinen voima Länsi-Tyynenmeren alueella ei muuta sitä tosiasiaa, että Kiina kaupallistaa rutiininomaisesti uusia innovaatioita Amerikkaa edellä ja valmistuu kahdeksan kertaa enemmän STEM-opiskelijoita yliopistoistaan.

Uhan jäljitettävyys. Siltä osin kuin Kiina muodostaa alueellisen sotilaallisen uhan, ratkaisut ovat suhteellisen helppoja kuvitella. Esimerkiksi Yhdysvaltain armeijan panssaroidun prikaatin pysyvä lähettäminen Taiwaniin riittäisi ehkäisemään hyökkäystä aiemmin "mantereeksi" kutsutulle alueelle.

Ratkaisu on, että Eurooppa on paljon haastavampi, koska Euroopassa ei ole valtavia etäisyyksiä ja maantieteellisiä esteitä, jotka eristävät Japanin kaltaiset maat Kiinasta. Moskovan salamahyökkäys useisiin naapurimaihin saattaa onnistua ennen kuin Yhdysvallat ehtikään mobilisoida. Ja minkä tahansa lännen vastauksen olisi harkittava yli tuhannen venäläisen taktisen ydinaseen läsnäoloa alueella.

Siten Venäjän Itä-Euroopassa aiheuttama vaara tulee yhä enemmän hallitsemaan Washingtonin strategisia laskelmia. Kiina, jolla on enemmän vaihtoehtoja ja hienovaraisempi johtajuus, pystyy jatkamaan nousuaan idässä ilman, että se herättää Putinin aiheuttamia huolia.

Pentagonin käänne Aasiaan on siten todennäköisesti laimentunut, vaikka Washingtonin retoriikka viittaakin toisin.